Ystäväni kertoi tuohtuneena, että hänen poikansa luokkakavereiden äidit ovat menneet sekaisin. He aikoivat järjestää liikuntatempauksen, jonka tuotoilla kartutetaan luokan retkikassaa. Tapahtuman järjestelyjä varten oli perustettu Whatsapp-ryhmä. Ystäväni tuohtumuksen pääsyy oli viestinvaihdon aktiivisuus: ystäväni oli hiljentänyt ryhmän työpäivänsä ajaksi, ja kun hän illalla vilkaisi ryhmää, lukemattomia viestejä oli 96. “Siis 96!” ystäväni karjui puhelimeen.

Hän piti tapahtuman järjestämistä ja vanhempien ryhmäytymistä hyvänä asiana, mutta ei kestänyt sitä, että jokaisesta asiasta käytiin kymmenien viestien ajatustenvaihto. ”Annan mieluummin retkikassaan 20 euroa kuin osallistun tähän”, hän sanoi.

Toinen ystäväni muutti hiljattain kaupungista ja taloyhtiöstä toiseen. Luodessaan lunta omasta pysäköintiruudustaan hän suunnitteli kolaavansa seuraavaksi vieraspaikat. ”Mutta en uskaltanut. Pelkäsin, että joku talon asukkaista näkee ikkunasta ja tulee pyytämään mukaan taloyhtiön toimintaan.” Sosiaalinen ystäväni tykkää asua taloyhtiössä, mutta hän oli edellisen taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana kyllästynyt kipparoimaan uinuvien osakkaiden laivaa.

Yhteisöllisyydessä, myös taloyhtiön yhteisöllisyydessä, on valtava määrä kiistattomia hyötyjä, mutta välillä kannattaa kurkistaa myös kolikon toiselle puolelle, sillä aina kaikki ei mene kivasti. Ristiriitoja syntyy, sillä yhteisöllisyys ei tarkoita kaikille samoja asioita. Olemmehan ihmisinä erilaisia. Yksi voimaantuu yhteisöissä toimiessaan, toisen energiavarastot valuvat tyhjiin.

Parasta elämä on taloyhtiössä, jossa on tilaa erilaisille yhteisöllisyyskäsityksille. Ovet pidetään avoinna uusille tulijoille ja toimijoille, mutta oman kodin seinien sisäpuolelle jääviä ei kirjata mustalle listalle.

Yhteisöllisyydellä on kaksi puolta -artikkeli julkaistiin alunperin sivustolla Kotitalo.